6kk neuvolakuulumiset - maidon lisäksi kiinteitä


Paino 8140g
Pituus 68,5cm
Pään ymp. 43,0cm


Pää puheenaiheena neuvolassa tällä kertaa kiinteiden aloitus. Meillä aloitettiin kiinteät jo vajaa kuukausi sitten pääosin sormiruokaillen. Nyt tuli neuvolasta ohje, että päivälliselle pitää lisätä proteiinia. Tällä mennäänkin sitten 8kk ikään asti. Lounaalla tarjoillaan siis pelkästään kasviksia. Kiinteitä olisi myös hyvä tarjota se viisi ateriaa päivässä. Meillä tämä on nyt hiukan takkuillut kun ei meinaa puuro neidille kelvata.

Ensimmäiset 6kk syntymän jälkeen

Kaikki aina hokevat sitä kuinka nopeasti vauvat kasvaa, mutta eihän sitä tajua vasta kun katsoo oman vauvan kasvua. Vastahan Emma oli 4 kiloa painava pienen pieni nyytti. Nyt kun alkaa kehitys mennä vauhdilla eteenpäin, niin ihmettelee, että minne se meidän vauva on kadonnut. Vaikka onhan hän vauva vielä toiset puolivuotta vielä, mutta ei enää samalla tavalla. Mitä kaikkea tässä puolessa vuodessa on sitten tapahtunut?

Muutamat ensimmäiset viikot meni Emman nukkuessa tyytyväisenä sitterissä. Välillä herättiin syömään tai syötiin unissaan kun ei jaksanut herätä. Tällöin ei vielä itse osannut mitään ja kaikki oli yhtä harjoittelua. Mitä Emma milloinkin haluaa? Oliko nälkä? Pitikö vaihtaa vaippa? Meillä Tomi oppi nopeasti tunnistamaan eri itkujen tarkoituksia. Mä en meinannut millään erottaa itkuja toisistaan tai tiennyt mitä Emma kaipasi. Kokeilemalla tilanteista aina kuitentin selvittiin.

Synnytyskertomus - 28 tuntinen tuskien taival

Torstaina 14.12.2017 lähdimme ensi kertaa Tayssille ajatuksella, että seuraavan kerran kotiin mennään pienen nyytin kanssa. Yön saimme viettää tyhjässä äitiyspolin huoneessa. Sain kivunlievityksesksi lämpöpussin, tens-laitteen sekä myöhemmin pari kipupiikkiä. Perjantai aamuun mennessä supistukset olivat täysin kadonneet, eikä synnytys ollut edennyt mihinkään. Mulla oli alkanut latenssivaihe. Päätettiin kätilön kanssa, että parempi lähteä kotiin odottamaan supistusten uudelleen alkua. Tässä kohtaa oli itsellä aika masentunut ja turhautunut olo.