Unikoulu - osa 1


Moni varmasti miettii unikoulua, kun lapsella tulee tuo vaadittu puoli vuotta täyteen. Mekin ollaan pitkään mietitty unikoulun aloittamista. Nyt kuitenkin viime perjantaina vihdoin aloitettiin. Hankalinta oli ehkä päättää kuinka toimitaan. Kokeillaanko mielestämme lempeämpää tassutellen-unikoulua vai niin sanottua huudatus-unikoulua. Näistä molemmat ovat omalla tavallaan aivan toimivia. Päädyimme kuitenkin nyt tähän meidän mielestä lempeämpään vaihtoehtoon eli tassutteluun.


Unikouluun ryhdyttäessä säännöllinen ja oikeanlainen päivärytmi on kaiken perusta. Jos päivällä tulee nukuttua liikaa, yöllä kukutaan. Monissa ohjeissa myös neuvotaan, että ennen nukkumaanmenoa olisi hyvä olla hereillä 3-4 tuntia. Useimmiten puolivuotiaalle tulee väsy jo klo 18-20. Liian myöhäinen nukkumaan meno häiritsee yöunia. Myöskään liian pitkään nukkuminen ei ole hyväksi. Aamulla olisi hyvä herätä jo aamukuuden tai seitsemän aikaan.

Huudatus

Moni on varmasti kuullut tästä huudatusunikoulusta ja siitä saattaa olla ihmisillä paljon eriäviä mielipiteitä. Mielestäni oikein toteutettuna se on todella tomiva eikä jätä lapselle traumoja. Tässä lapsi laitetaan nukkumaan omaan huoneeseen, eikä yöllä huoneeseen mennä ollenkaan. Lapsen ei kuitenkaan anneta huutaa yksinään, vaan huutoon vastataan loruttelemalla oven takaa. Tätä jatketaan aina niin pitkään kunnes lapsi rauhottuu. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tutti otetaan lapselta pois kokonaan. Koska tuttia ei käydä yöllä nostamassa, ei sitä anneta enää myös päivälläkään.

Tassutellen

Tassutellen unikouluun löytyy hyvät ohjeet esimerkiksi MLL:n sivuilta. Siinä tarkoituksena on rauhoitella lapsi uneen silittämällä tai puhumalla. Jos lapsi ei millään rauhoitu hänet voi ottaa myös syliin. Tutista en löytänyt mitään mainintaa mistään ohjeista, mutta me päätimme antaa Emmalle tutin edelleen. Meillä tämän unikoulun tavoitteena on jättää yösyötöt pois, sekä vähentää yöheräilyä. Myöhemmin sitten erikseen jätetään tutti pois.
Yhteneväistä näissä molemmissa unikouluissa on se, että isän olisi hyvä hoitaa kaksi ensimmäistä yötä. Tällöin isän olisi hyvä valvoa koko yö, jolloin pystyy heti vastaamaan lapsen huutoon. Äidin tulisi näinä öinä nukkua mahdollisimman kaukana lapsesta.

Miten siis käytännössä toimimme?
  • Herätämme Emman päivän viimeisiltä päiväunilta viideltä.
  • Emma viedään sänkyyn aina klo 20:00
  • Nukkumaan mennessä laitamme tuutulaulun ja annamme tutin suuhun
  • Jos Hän ei rauhoitu heti käymme nostamassa tutin.
  • Yöllä Emman herätessä nostamme tutin, jos tämä ei auta, jäämme viereen tuolille istumaan ja laskemme käden Emman rinnanpäälle ja pidämme sen aikaa, kunnes hän rauhoittuu.
  • Olemme sopineet, että meillä herätään aikaisintaan 06:00.
  • Kuitenkin, jos Emma nukkuisi yli kuuteen, herättäisimme hänet viimeistään seitsemältä aamulla.

Unikoulussa onnistumisen kannalta on tärkeää pitää olosuhteet muuttumattomina unikoulun aikana. Unikoulun aikana ei ole siis hyvä aika yökyläillä. Pääsääntöisesti unikoulun kestoksi voidaan katsoa kaksi viikkoa. Jos tässä ajassa ei tule haluttua tulosta, kannattaa kääntyä terveydenhuollon ammattilaisen puoleen. Huono unenlaatu voi johtua vaikkapa vatsavaivoista tai allergiasta.

Muutaman viikon päästä kirjoittelen sitten kuinka meillä unikoulu sujui. Olisi kiva kuulla miten teillä muilla on unikoulut onnistunut?

~ Jennailona

Ei kommentteja