Unikoulu - osa 2

Kuukausi sitten meillä aloitettiin unikoulu. Alussa suunniteltiin kestoksi kaksi viikkoa. Noh kuukaus tässä vierähti hieman erikoisjärjestelyillä kotona. Jo heti alussa toimintatavat muuttu siitä mitä oltiin suunniteltu. Tässä vertailuna mitä suunniteltiin ja kuinka nyt oikeasti toimitaan.



Herätämme Emman päivän viimeisiltä päiväunilta viideltä.

Kerran taisimme viideltä herättää, mutta nopesti rytmi muotoutui muuksi. Nykyään Emma herää itse tai herätetään neljän aikaan. Tätä ei siis noudateta minuutilleen. Mahtuuhan joukkoon myös päiviä jolloin viimisiltä päiväunilta on herätty jo kahdelta.

Emma viedään sänkyyn aina klo 20:00

Tämäkin taisi pitää paikkansa yhden tai kaksi iltaa. Emmalle tulee selkeästi väsy jo aiemmin. Nyt mennään sitten noin seitsemän aikaan jo nukkumaan. Eikä tätäkään noudateta minuutilleen. Joskus Emma voi olla sängyssä jo puoli seitsemän tai joskus vasta puoli kahdeksan. 

Nukkumaan mennessä laitamme tuutulaulun ja annamme tutin suuhun

Tästä rutiinista ollaan pidetty kiinni! Emma oppi jo pienempänä nukahtamaan yksin sänkyyn tällä rutiinilla. Kun Emman laittaa sänkyyn antaa tutin ja rätit sekä laittaa tuutulaulun, niin menee muutama minuutti jos sitäkään ja hän hiljenee.

Jos hän ei rauhoitu heti käymme nostamassa tutin.

Joo ja ei. Emman herätessä yöllä sen tunnistaa nopesti, onko kyse tilanteesta joka vaatii tutin noston vai ei. Nukkumaan mennessä ei ole tarvinnit mennä tuttia uudelleen nostamaan.

Yöllä Emman herätessä nostamme tutin, jos tämä ei auta, jäämme viereen tuolille istumaan ja laskemme käden Emman rinnanpäälle ja pidämme sen aikaa, kunnes hän rauhoittuu.

Vähän sama ehkä kuin edellinen, eli siis on tilanteita yöllä jotka tarvii tutin nostan ja tilanteita jotka ei. Välillä saatetaan herätä ja vähän jutella tai sitten herätään hysteeriseen itkuun. Tähän hysteeriseen itkuun auttaa kun antaa sen tutin suuhun, unia jatketaan heti. Jos heräillään juttelemaan, niin silloin nulahdetaan itse uudelleen. Tässä tilanteessa jos menee tuttia nostamaan voi tilanne vaan pahentua.

Olemme sopineet, että meillä herätään aikaisintaan 06:00.

Hirveästi aikaisemmin Emma ei edes heräile, mutta kyllä tästä pidän tarkasti kiinni. Jos Emma herää vaikka 5:30 tai 5:50, annan tutin nii hän nukahtaa uudestaan. Tämä siksi että jos otan hänet pois sängystä ennen kuutta ja annan aamupalan niin hän haluaa heti takaisin nukkumaan.

Kuitenkin, jos Emma nukkuisi yli kuuteen, herättäisimme hänet viimeistään seitsemältä aamulla.

Sen verran nykyään väsyttää ja tekisi mieli nukkua pitkään, että tästä on kyllä lipsuttu. Paljon on aamuja jolloin olen ottanut seitsemän aikaan aamulla Emman viereeni nukkumaan, jotta itse saisin vielä hetken maata sängyssä. 


Vaikka suunnitelmat muuttuivat jo heti alussa päästiin kuitenkin tavoitteeseen. Päällimmäinen tarkoitus meillä oli, että yösyötöt jää pois ja Emma ei niin paljon heräilisi yöllä. Tämä saavutettiin oikeastaan jo muutamassa yössä.

Ensimmäisen ja toisen yön hoiti Tomi, itseasiassa hän valvoi melkeen kokonaan molemmat yöt. Nopeasti Emma tajusikin, että nyt ei ole enää maitoa tarjolla ja nukahti uudelleen. Rauhoitteluun riitti tutin nosto, vieressä istuminen ja kädel laskeminen rinnan päälle.

Jo heti alussa huomattiin, että Emma herää heti jos menemme makuuhuoneeseen nukkumaan. Tästä alkoi sitten kuukauden sohvalla nukkuminen. Pari ensimmäistä viikkoa pidettiin makuuhuoneen ovi kiinni. Sitten seuraavat kaksiviikko annettiin oven olla auki ja nyt taas mukutaan jo makuuhuoneessa.

Tässä meillä ajatuksena oli, että annetaan Emman nukkua ensin yksin hiljaisuudessa. Sen jälkeen lisättiin hieman taustamelua avaamalla ovi. Näin kun ensin oli opittu nukkumaan ne yöt kokonaan niin ei äänet enää häirinnyt.

Nyt ollaan muutama yö nukuttu kaikki yhdessä makuuhuoneessa. Emma hereilee joskus yöllä kerran tai pari, mutta ei kaipaa tuttia. Hän saattaa itkeä hetken tai jutulla ja nukahtaa kuitenkin uudestaan itse. Toivottavasti yöt menee jatkossakin näin hyvin!

Muistakaa jos unikoulu ei onnistu teillä ensimmäisellä kerralla kokeilkaa viikon tai parin päästä rohkeasti uudelleen!

~ Jennailona

Ei kommentteja